Taskuliinan historia

Kuten yleensäkin, tarina taskuliinasta tai nenäliinasta alkaa sitä huomattavasti vanhemmasta keksinnöstä: itse kankaasta. Ihmiset ovat punoneet, kehränneet ja kutoneet kuituja luodakseen vaatteita ja käyttöesineitä jo kymmeniä tuhansia vuosia. Varhaisimmat dokumentoidut ”modernit” kankaat ovat olleet pellavaa muinaisesta Egyptistä noin 8000 eKr., ensimmäinen kudottu silkkikangas Kiinasta noin 3600 eKr. sekä Indus-laaksoon paikannettu puuvilla noin 2500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. 

Lienee aiheellista olettaa, että aikanaan vaatteeksi kudottua kangasta ollaan muodossa tai toisessa käytetty myös nenien, suiden ja esineiden pyyhkimiseen. Kankaat eivät toki olleet ainoastaan käytännöllisiä, vaan niillä viestittiin jo taannoin myös asemaa ja tyylitajua. Kun kangas oli kerran keksitty, oli vaan ajan kysymys, että joku ompeli asuunsa taskun ja pian sen jälkeen taittoi palan kangasta taskuunsa näppäräksi apuvälineeksi. Tuskin harmiksemme koskaan saamme tietää, kuka keksi tämän ensimmäisen taskuliinan.

(Lähteet: Timeline of clothing and textiles technology, Wikipedia; Tarkhan dress, Petrie Museum/UCL.)

Vaikka onkin houkuttelevaa kuvitella muinaisten egyptiläisten taputtelevan hikistä otsaansa pellavaliinalla, ensimmäiset selkeät kirjalliset viittaukset, jotka Vincent onnistui löytämään, ovat huomattavasti myöhemmältä ajalta. Muinaisessa Roomassa runoilija Catullus (n. 84–54 eaa.) mainitsee runoissaan sudariat (henkilökohtaiset liinat) ja linteat (“servetit”). Carmenissa hän jopa pilkkaa ystäväänsä, joka varasti lautasliinoja illalliselta. Tätä voitaneen pitää todisteena siitä, että pienet liinat kuuluivat jo tuolloin arjen sosiaalisiin tilanteisiin.

1400-luvulle tultaessa sana mouchoir esiintyy ensimmäistä kertaa ranskalaisissa teksteissä. Sillä tarkoitettiin suun tai nenän pyyhkimiseen käytettävää liinaa. Tämä kertoo puolestaan, että nenäliinat olivat vähitellen siirtyneet pelkästä käyttötarpeesta osaksi kieltä ja kulttuuria.

Englannissa Shakespeare ikuisti nenäliinan yhteen Vincentin lempinäytelmistä, Othelloon (1603). Koko tragedia rakentuu sen ympärille: varastettuna, sijoitettuna ja väärinymmärrettynä se muuttuu sekä rakkauden todisteeksi että petoksen merkiksi. Jos pieni kangaspala voi kaataa kenraalin, alkaa sillä olemaan jo todellista painoarvoa.

Sanoista konkretiaan; 1600-luvulta säilyneet taideteokset, sekä museoiden pitsi- ja pellavaliinat osoittavat, että nenäliinat olivat myös koristeellisia statusesineitä — paljon enemmän kuin pelkkiä käyttöesineitä. Käytännöllisyys oli hyvää vauhtia muuttumassa muodiksi.

(Lähteet: Catullus, Carmen 12; CNRTL/TLFi, “mouchoir,” 1460-luku; Shakespeare, Othello; Victoria & Albert Museumin tekstiilikokoelma.)

Vuosisatojen ajan nenäliina eli kädessä — sillä vilkutettiin tervehdykseksi, sitä käytettiin terveyden ja hygienian tarpeisiin, tai se kirjailtiin rakkauden merkiksi. Mutta 1800-luvulle tultaessa uudenlainen modernin elämän univormu alkoi vallata alaa: puku.

Britanniassa kehitetty ja nopeasti Eurooppaan levinnyt puku yhdenmukaisti miesten pukeutumisen selkeillä linjoilla, räätälöidyillä takeilla ja — mikä tärkeintä tarinamme kannalta — rintataskulla. Tämä arkkitehtoninen yksityiskohta loi täydellisen näyttämön, jossa kangasneliö siirtyi kädestä taskuun, muuttuen pelkästä käyttöesineestä tyylin ilmaisuksi.

Rintataskusta tuli jo itsessään hienostuneisuuden merkki. Kuten Victoria & Albert Museum toteaa, moderni puku oli “kestävin ja menestyksekkäin keksintö miesten muodin historiassa”, suunniteltu käytännöllisyyttä varten, mutta pian täynnä eleganssin koodeja. Tuohon sopivasti katseen korkeudella sijaitsevaan näyteikkunaan solahti nenäliina — uudestisyntynyt taskuliinaksi.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun etikettikirjat olivat täynnä ohjeita siitä, miten (ja miten ei) taskuliinaa tulisi taskussa kantaa. Se ei enää ollut enää pelkkä käyttöesine — vaan jotain, mitä esiteltiin.

(Lähteet: Victoria & Albert Museum, History of the Suit; 1800-luvun etikettioppaat.)

1900-luvun alku toi mukanaan hiljaisen vallankumouksen henkilökohtaisten liinojen maailmassa. Vuonna 1924 Kimberly-Clark lanseerasi Kleenexin kertakäyttöisenä puhdistusliinana. Vuoteen 1930 mennessä se oli brändätty uudelleen nenän niistämiseen — sitä myötä perinteisen kankaisen nenäliinan vuosituhantinen valtakausi alkoi hiipua. Miksi kantaa mukana pestävää liinaa, kun sotkun saattoi heittää suoraan roskiin?

Mutta muoti ei siedä tyhjiötä. Kun käytännöllinen nenäliina katosi arjesta, sen tuhkasta nousi taskuliina uudessa roolissaan: liinaa ei enää käytetty pyyhkimiseen, vaan koristeena, jota esitellä. 1930- ja 40-lukujen Hollywood-tähdet — kuten Fred Astaire, Gary Cooper ja Cary Grant — tekivät taskuliinasta tyylinsä tunnusmerkin herrasmiesten pukujen kulta-aikana. Taskussa koreileva liina viesti nyt itsevarmuudesta, viimeistellystä ulkonäöstä ja yksilöllisyydestä.

Vuosisadan puoliväliin mennessä etiketti oli selvä: käyttöön tarkoitettu liina kulki housuntaskussa, ja moitteettoman puhdas taskuliina asetettiin rintataskuun tyylin vuoksi. Yksi työntekoon, toinen näytille.

Kertakäyttöliinat saattoivat valloittaa käytännöllisyyden kentän, mutta taskuliina voitti eleganssin sodan. Se säilyi, ei välttämättömyytenä, vaan pienenä ja pysyvänä huolellisen pukeutumisen symbolina — viimeisenä silauksena, joka erottaa pelkän puvun sinun puvustasi.

(Lähteet: Kimberly-Clarkin yrityshistoria; Hollywoodin kulta-ajan pukusuunnittelun arkistot.)

Roomalaisista runoilijoista ja keskiaikaisista kuninkaista aina Hollywoodin ikoneihin asti taskuliina on ollut paljon enemmän kuin pelkkä pala kangasta. Tänä päivänä se on yhtä aikaa kunnianosoitus perinteelle ja herrasmiehen työkalu persoonallisen tyylin viestimiseen. Jotkut käyttävät sitä päivittäin osana omaa asukokonaisuuttaan; toiset säästävät sen häihin, työhaastatteluihin tai hetkiin, jolloin haluaa erottua ympäristöstään edukseen.

Se, mikä on muuttunut, on vapaus valita. Modernissa tyylissä on vähemmän jäykkiä sääntöjä, eikä taskuliina enää kuulu vain aristokraateille, liikemiehille tai elokuvatähdille. Se kuuluu kaikille, jotka kokevat, että taskussa oleva asuste voi tehdä asusta — ja päivästä — hieman pirteämmän.

Me FatClothilla haluamme viedä tämän historian askeleen pidemmälle. Alkuperäiset monikäyttöiset taskuliinamme eivät ole silkkiä tai pellavaa, vaan korkealaatuista mikrokuitua, mikä tekee niistä yhtälailla käytännöllisiä kuin tyylikkäitäkin. Liinamme näyttävät hyvältä rintataskussa, mutta toimivat myös silloin, kun tarvitset hetken hengähtää taputellaksesi hikikarpalon otsalta, pyyhkiä silmälasit, kiillottaa kameran linssisi tai kuivata vaikka pyöräsi satula äkillisen sateen jälkeen. Muista vain heittää liina pesukoneeseen kovan käytön jälkeen!

Taskuliina on saattanut karistaa puhtaasti käytännöllisen alkuperänsä, mutta me uskomme, että sen voi — ja sen kuuluu — olla molempia. Tyyliä ja käytännöllisyyttä. Eleganssia ja hyötyä. Pieni pala historiaa, uudistettuna tähän päivään ja tämän päivän herrasmiehen jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin.